Valtakunnallinen Käsityölauantai

Valtakunnallinen Käsityölauantai käynnistää käsityövuoden

Lauantai 19.1. piristää käsityöntekijän talvea heti vuoden alussa.

Valtakunnallinen Käsityölauantai keskellä talvea käynnistää käsityövuoden. Taito Shopit ympäri Suomen järjestävät päivän aikana ohjelmaa, työpajoja ja kertovat kevään kurssitarjonnasta. Tämän vuoden Käsityölauantaina tutustutaan tietenkin myös Vuoden käsityötekniikkaan kudontaan. Käsityölauantaina tehdään yhdessä ja nautitaan käsitöistä!

Vuoden teemana Taitojärjestössä on tänä vuonna käsitöiden tuottaman hyvinvointi.

Käsityöharrastus on lähellä suomalaisten sydäntä ja säilyttää suosionsa vuodesta toiseen. Taitoliiton taloustutkimuksella teettämän kyselytutkimuksen mukaan kolmasosa suomalaisista (34 %) kertoo nikkaroivansa, rakentelevansa tai tekevänsä käsitöitä ainakin muutaman kerran kuussa. 7 % kertoo tekevänsä käsitöitä joka päivä ja naisista jopa 11 % tekee käsitöitä päivittäin. Käsityöharrastuksen keskeinen motiivi on oma aika, rentoutuminen ja käsitöiden tuoma hyvinvointi. Tämä nousee tärkeimmäksi merkitykseksi vastaajan iästä riippumatta.  Käsityöt koetaankin usein hyvänä vastapainona kiireiselle työelämälle.

Kevään kurssiohjelmat on julkaistu ja nyt voit poimia kiinnostavat kurssit taitoyhdistysten runsaasta ohjelmistosta

  • 08.01.2019